Trade Finanssi - Tilitoimisto Kuusankoski

OVEN JA IKKUNAN PUOLI

Tarja Mikkola aloitti uransa taloushallinnon tehtävissä vuonna 1982 merkonomi opintojen päätyttyä. Ensimmäinen isännöitsijän tehtävä rivitaloyhtiössä alkoi seuraavana vuonna ja jatkuu edelleen.

OPPIA IKÄ KAIKKI

Kirjanpitäjän vankka kokemus karttui Kouvolan Häkämäessä konserniyrityksessä 15 vuoden aikana. Työyhteisöstä saadut arvokkaat opit ja elämän ohjeet taskussa koulutuskin päivittyi tradenomiksi. Tämän ja yrityksen perustamisen väliin mahtui muutamia vuosia erilaisissa taloushallinnon hommissa yksityisellä ja kunnallisella sektorilla. Ja taas oli aika kypsä vuonna 2008 koulutukselle ja osaamisen päivittämiselle maisteritason tutkintoon Lahdessa Yrittäjyyden ja Liiketoimintaosaamisen linjalla. Samalla tuli suoritettua pioneerikoulutuksena Jatkajakoulu, jonka avulla etsitään yrityksestään luopujille jatkajia. Opinnäytetyön aiheena tutkittiin yksityisen elinkeinonharjoittajan yritysmuodon muutosta osakeyhtiöksi.

ETEENPÄIN ELÄMÄSSÄ

Yrityksen perustamispäätös syntyi yhden yön miettimisen jälkeen marraskuun alkupäivinä 2009. TradeFinanssi Ky aloitti toimintansa 1.12.2009. Ja siksi kai etenkin aloittavien yritysten neuvonta ja haltuunotto ovat todella kiinnostavaa sarkaa. Ottakaa rohkeasti yhteyttä! Yhtiön päätoimialana on kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelut, liikkeenjohdon-, liiketoimintojen-, yritysneuvonnan- ja suunnittelun konsultointi, konsulttitoiminta ja isännöintipalvelut.

Nyt on aika palvella - asiantuntevasti. Ilo palvella.    Pyydä tarjous - ollaan yhteydessä.